”Työelämäuudistus”

Suomalaisella medialla on peiliin katsomisen paikka

 

Ylen Viimeisessä sanassa 22.3.2024 kritisoitiin Venäjän mediaa jopa naureskellen, miten kritiikittömästi se markkinoi Putinin ajatuksia erityisesti Ukrainan sodasta. Hymy saattaisi hyytyä, jos mediamme vilkaisisi peiliin ja näkisi, miten kritiikittömästi se markkinoi hallituksemme riehumista työelämän uudistamis-iskusanan voimalla. Se on kuin Putinin ”sotilaallinen erikoisoperaatio”.

 

Näissä on muutenkin paljon yhtäläisyyttä. Hallituksemme jyrää yhtä järkähtämättömästi julistaen, että ”housunpuntti ei tutise”. Naamiot on riisuttu, ja alta ovat paljastuneet ihmiseen suhtautumisen kylmät kasvot. Ruumiita ei tosin ehkä synny, mutta ihmisistä ei välitetä yhtään enempää.

 

Hallituksen palkkamalli käyttää ihmistä suruttomasti välineenä viennin edistämisessä, työvoimana, jota on tuotava jopa ulkomailta. Tästä samasta välineelllistämisestä Putin saa kuitenkin kuulla kunniansa hallitukseltamme päivittäin.

 

Tästä syystä hallitus sulkee itärajan, mutta se on myöhäistä. Sieltä on jo tullut runsain määrin venäläistä verenperintöä, kuten Alpo Rusi ja Jarmo Korhonen kertovat kirjassaan Kremlin jalanjäljet. Niin korkeita aitoja ei olekaan, että ne jäljet siihen pysähtyisivät.

 

Ja ne jäljet juontavat kaukaa, 1600-luvulta peräisin olevaan ihmiskuvaan, josta Terttu Grönfors väitöskirjassaan sanoo suomalaisen kaavamaisen johtamistavan olevan peräisin. Sitä tämä hallituksen ”vientivetoinen palkkamalli” toteuttaa sellaisenaan ja suoraviivaisesti.

 

Tätä hallitus kutsuu uudistamiseksi. Olisikohan mediamme henkinen perintö kotoisin suurin piirtein samalta ajalta? Henkisestä laiskuudesta se joka tapauksessa kertoo.

 

Journalisti-lehden uusi päätoimittaja Veera Honkonen on kertonut, että hänen lehtensä on ”keskeinen rakentavan mediakritiikin foorumi”. Tästä sopisi aloittaa. Rakennetaan Suomeen uudenlainen länsimainen media, irti itäisestä perinnostä.