Hesarin viimehetken epätoivoinen yritys

Pelastakaa edes Marin!

 

Kun Hesarissakin oli havaittu, miten Sanna Marinin teflonpinta petti vaalikeskustelujen paineessa ja alta paljastui hänen todellinen tappelupukarin luonteensa ja näkemyksetön ajattelunsa, sille tuli hätä käteen. 

 

Toimittajat Hanna Mahlamäki ja Teija Sutinen komennettiin pelastustöihin. Heidän tuli kertoa, miten loistava ja kautta maailman tunnettu kyky Marin on, vaikka suomalaiset eivät sitä ymmärrä. Hehän ovat poliittisesti lahjaton kansa, kuten Paasikivi sanoi.

 

Emil Elo ja Robert Sundman olivat jo vaalijutussaan tehneet Marinista synnynnäisen johtajan ja strategian mestarin, mutta nyt tarvittiin vahvempia lääkkeitä.

 

Toimittajat tekivät työtä käskettyä. He kertoivat tänään kaksi päivää ennen vaaleja koko sivun jutullaan, miten Marinille ”sovitellaan jo vaalien jälkeisiä huipputehtäviä Euroopassa”. Hämmästyttävää kyllä, kirjoittajat eivät tarjoa hänelle Naton pääsihteerin tehtävää puoluetoveri Stoltenbergin jälkeen, vaikka molemmilla on sama demarin tappelijan luontokin.

 

Pieni heikkous hänellä tosin on: Mitään tulevaisuuden ajatuksia hän ei esitä, ”toistelee vain jo moneen kertaan kuultuja lauseita Ukrainan auttamisen tärkeydestä”. Siis aivan samoin kuin vaalikeskusteluissakin. Mitään talouden kehittämisen ajatuksia hänellä ei ole, vain yrittäjien pelottelua ja samojen uhkakuvien toisteluja, miten meitä uhkaa sinimusta fasistihallitus, jolta vain SDP voi meidät pelastaa. Hän seuraa Putinin esimerkkiä, kun tämä pelastaa ukrainalaisia fasisteilta.

 

Tämä vainoharhaisuus liittyy luonteenkuvaan, jota on paljon käsitelty kirjallisuudessa, mutta media ei ole halunnut tarttua siihen. Siihen kuuluu myös sellainen veret seisauttava kyynisyys, jota edustaa äänien kalastuskeikka Hornettien siivin Ukrainaan. Tanssi yli hautojen.

 

Alan kirjallisuudessa kerrotaan, miten manipulointi- ja hurmaamiskyky voivat yrityksissä vauhdittaa uran nopeaan nousuun, ennen kuin todellisuus paljastuu ja ongelmat kaatuvat päälle. Omakin kokemus kertoo, että melkoisen kauan siinä voi pienessä taloyhtiössäkin mennä.

 

Paasikiven sanoista huolimatta jää nähtäväksi, nielaiseeko Suomen kansa näin läpinäkyvää potaskaa edes Suomen Pravdan maustein, vai onko niin, että kyllä kansa tietää.

 

PROLOGI

 

Miksi hämäläiset Marinin fanittajat kiroavat vaalitulosta neljään kertaan?

 

Monet muistavat vanhan tarinan siitä, miksi hämäläiset nauravat vitsille kolmeen kertaan:

 

• ensimmäisen kerran, kun kuulevat sen
• toisen kerran, kun se selitetään heille
• kolmannen kerran, kun he ymmärtävät sen.

 

Päivitetty versio:

 

Miksi hämäläiset Marinin fanittajat kiroavat vaalitulosta neljään kertaan?

 

• ensimmäisen kerran, kun he näkevät numerot
• toisen kerran, kun he ymmärtävät, mitä ne merkitsevät
• kolmannen kerran, kun heille kerrotaan syy tulokseen
• neljännen kerran, kun he ymmärtävät sen.

 

Hämäläisiä on paljon eri puolilla Suomea, erityisen paljon heitä on politiikan toimittajissa ja kommentaattoreissa. Vain harvat pääsevät neljänteen vaiheeseen

• J.K. Viidennen kerran he kiroavat, kun näkevät seuraukset.

 

Pistää miettimään:

Sanna Marinin sudden death - Hesarin ja Ylen yhteinen hätäoperaatiokaan ei pelastanut

 

Sanna Marin aloitti yllätyksenä avautuneen pääministerin pestin hoitamisen iskelmän sanoin ”hurmaten, huumaten”. Myös tulen liekkiä oli mukana aimo annos, mutta hän peitti sen taitavasti teflonpinnan alle. Sieltä se kuitenkin roihahti esiin heti aluksi eduskunnan kyselytunnilla päin kokoomuksen naamaa.

 

Huuma kuitenkin valtasi median sekä Suomessa että maailmalla. Mutta kun teflon ei ole asbestia, suojaus murtui vaalikeskustelujen paineessa, ja monille kävi samoin kuin hänestä aluksi huumaantuneelle vihreiden gurulle Osmo Soininvaaralle: Tämä ei vaikuttanut valtiomiesmäiseltä, vaan ”pikemminkin kiihkeältä agitaattorilta. Asiasisältöä ei juuri ollut”. Esiin putkahti Ilmari Kiannon Punaisen viivan Puntarpää naispuolisena versiona. Havaintonsa Soininvaara kertoi blogissaan vasta vaalien jälkeen.

 

Tämä huomattiin myös Hesarissa ja Ylessä, joissa pantiin toimeen viimehetken operaatio hätäpelastukseksi. Toimittajat Hanna Mahlamäki ja Teija Sutinen hehkuttivat kolmi päivää ennen vaaleja, miten loistava ihminen meillä oli suuren maailman median mukaan pääministerinä, kunhan me suomalaiset vain sen ymmärtäisimme. Saksalaisen Bild-lehden mukaan suorastaan maailman coolein pääministeri.

 

Marinin Hornet-operaatiota kirjoittajat vähättelivät kertomalla, että tärkeintä on Ukrainan auttamisen periaate. Siitä ei kuitenkaan ollut erimielisyyttä.

 

Mutta kyllä kansa tiesi. He näkivät kuvaruudussaan sen saman palavasilmäisen puolueagitaattorin kuin Soininvaarakin. Äänivyöry koki äkkipysähdyksen.

 

Venäjästä Marin käytti Suomen päättäjistä kaikkein kovinta kieltä, vaikka oli tammikuussa sanonut, että Suomi ei hänen hallituksensa aikana hae Naton jäsenyyttä. Hän oli vaatinut myös omin päin tiukasti Aleksei Navalnyin vapauttamista.

 

Yle tuli mukaan pelastustalkoisiin seuraavana päivänä Perjantai-ohjelmassa, johon oli kutsuttu raskaan sarjan tukimies, juontajan mukaan legendaarinen toimittaja Unto Hämäläinen, vähättelemään Marinin Hornet-välistävetoa. Hän on relikti suomettumisen ajoilta ja tehnyt Hesarin toimittajana legendaarisia palveluksia tupoteatterille. Hän vähätteli jo Marinin ”haistatteluja” kokoomukselle vain etikettivirheenä.

 

Sotatieteen tohtori Markku Salomaa kertoo Tarza-kirjassaan hänen suhteistaan Kremliin, joita niitäkin hän on itse vähätellyt, mutta Supon arkistoista saattaa ehkä löytyä lisätietoja..

 

Marinin pääministerin ura oli kuitenkin jo inhimillisen avun ulottumattomissa. Pysähdyksen rajuudesta kertoo, että kun äänistä oli laskettu noin 78 prosenttia, mukana ennakkoäänet, Marinin henkilökohtainen äänimäärä oli noin 31.000 ja perussuomalaisten Sanna Marinin noin 5.000 vähemmän, mutta lopullisissa tuloksissa luvut olivat päinvastoin.

Masentavaa vaalikeskustelua

 

Asiantuntijoiden tason sinetiksi tuli heidän yhteinen hokemansa, että kyllä varmasti nyt osanottoprosentti nousee korkeaksi, kun puolueet ovat niin tasaväkisiä. Kukaan ei tuntenut Suomen sosiologian isäksi mainitun Erik Allardtin 1950-luvun puolivälissä kirjassaan Social struktur och politisk aktivitet  esittämää ristipaineteoriaa. Sen mukaan osanotto vaaleihin laskee, kun puolueet ovat tasaväkisiä.

 

Jopa tuloslaskennan virallinen guru Sami Borg kertoi olevansa yllättynyt, kun osanotto jäikin alle edellisten vaalien. Kirja oli vuosien ajan Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan approbatur-tentissä, joten ainakin isä Olavi tunsi sen, koska hän oli tentin valvojana. Mutta ei siis kertonut pojalleen.

 

Ei ole kerrottu, että teoria olisi vanhentunut, ja se on osoittanut moneen kertaan paikkansa pitävyyden. Nyt prosentin laskua pehmensi Marin-huuman haihtuminen vasta kalkkiviivoilla.

 

Masentavin oi kuitenkin itse keskustelu. Veret seisauttavaa oli kuulla, miten keskustelijat puhuivat Suomeen tarvittavista ulkomaisista työntekijöistä.Tosiasiassa useimmat eivät lainkaan puhuneet ihmisistä vaan jostakin tuontitavarasta, työvoimasta. Vähän epätarkan seurannan perusteella Harri Harkimo ja hieman yllättäen vihreiden Maria Ohisalo eivät ainakaan viimeisessä keskustelussa puhuneet työvoimasta.

 

Jos puhuu neekereistä, siitä voi seurata rangaistusseuraamuksia, mutta työvoimasta puhuminen on raskaampi loukkaus ihmisoikeuksia kohtaan. Neekeritkin ovat sentään ihmisiä, mutta työvoima on pelkkää massaa, numeroita. Kyllä heitä on puhuteltava ihmisiksi ja kohdeltava ihmisinä. Työvoimasta puhuminen on jopa epäkristillistäkin, mutta kyllä kristillisten Sari Esayahkin siihen sortui. Marinin hallituksen ihmiskuva ei kehittynyt yhtään siitä, mitä se oli Antti Rinteen aloittaessa pääministerinä.

 

Monet saivat useita keltaisia kortteja työvoimapuheistaan. Kärjessä oli Vasemmistoliiton Li Andersson. Hän ja muutama muukin puhuja olisi ansainnut äänestäjiltä punaisen kortin, mutta nämä antoivat armon käydä oikeuden asemesta.

 

Terttu Grönfors sanoo, että yritysten kaavamainen johtamistapa juontaa 1600 -luvulta, ja sieltä on peräisin myös työvoimapuhe. Silloin ihmisiä oli liikaakin, ja jos heitä kuljeksi työtä vailla, heidät voitiin irtolaisina pakkomäärätä kotikuntaansa. ”Muinaisten rottakokeiden opettamina johtajat uskovat, että ihmiset uskovat vain keppiä ja porkkanaa”, sanoo Grönfors.

 

Myöskään yrittäjien merkitystä kasvun tekijöinä ja heidän toimintamahdollisuuksiensa parantamista eivät maininneet muut kuin Harkimo. Muiden puheet jäivät yleisten hokemien tasolle. Tästä rohkeudesta Harkimo sai palkkion niin, että hän oli ainoa Liike nytin ehdokas, joka valittiin. Liikkeen jatkaminen voi rohkaisevista puheista huolimatta joutua kovalle koetukselle.

 

Sanna Marinin päätös kolme päivää vaalien jälkeen erota puolueensa puheenjohtajan tehtävästä oli paras hänen pääministeriaikanaan tekemistään päätöksistä. Juha Sipilän tarina toistui: huumasta haaksirikkoon.