Onko puolueilla kasvun eväitä?

Päivitys: Herratoverien Suomi – kirja kasvun tekijöistä ja jakajista 1984

 

”Talouspolitiikan tehtävä on aina ollut hillitä kasvua eikä työntää

sitä liikkeelle, ja kasvua olen minäkin ikäni hillinnyt. En muista

koskaan tehneeni muuta kuin sitä. Muita hommia ei ole ollut.”

 

Seppo Lindblom Yhteishyvässä 18.1.1984 / Herratoverien Suomi

 

Kun maahan yritetään koota uutta hallitusta, ovat kaikki puolueet yhtä mieltä siitä, että tasavallan taloudessa on paha vaillinki, pitkän aikaa on syöty enemmän kuin on tienattu. Siihen yksimielisyys päättyykin. Vaalikeskusteluista voitiin todeta, että millään puolueella ei ole selvää kuvaa tai johtoajatusta siitä, mitä pitäisi tehdä.

 

Irrallisia sanoja heiteltiin sitäkin enemmän. Oli sopeutusta, leikkauksia ja supistuksia, joista oli vaikea saada selkoa, olivatko ne asiaproosaa, juhlapuheita vai peräti runoutta, miltä ne joskus kuulostivat. Kaikki ne kuitenkin olivat supistavia tai rahaa paikasta toiseen siirtäviä toimia, ei uutta rahaa luovia.

 

Saneerauksesta tai jaettavan kasvattamisesta ei juurikaan puhuttu, muutamia yleisluontoisia heittoja lukuun ottamatta. Työllisyystoimet ja rakenneuudistukset vilahtelivat tasaiseen tahtiin mutta niiden sisältö jäi kertomatta. Ilmeisesti ymmärrystä siihen puuttui.

 

Yrittäjyyden mainitsi vain Harry Harkimo, jonka Liike nyt oli ensimmäistä kertaa baanalla.

 

Tätä vinoutumaa on vahvistanut se, että valtiovarainministeriön virkamiehet ovat kaapanneet talouspolitiikan johtovallan, mikä johtuu poliitikkojen kyvyttömyydestä. Virkamiehen maailmankuva on vastakkainen yrittäjän maailmankuvaa verrattuna. Sille kaikkinainen uuden luominen ja riskinotto on vierasta.

 

Ratkaisevaa on nyt, millä eväillä puolueet lähtevät hallitukseen maata pelastamaan, olkootpa hallituspuolueet sitten mitkä tahansa. Yllä mainittu kirja on pääosin kirjoitettu 1983, joten kyseessä on nyt 40-vuotisjuhlavuosi.

 

Muuta juhlan aihetta kirjasta ei löydykään. Siinä on arvioitu kaikki silloiset puolueet kouluarvosanoin sen perusteella, missä määrin ne ovat politiikassaan tukeneet kakun kasvattamista. Tulokset ovat melkoisen masentavia, kaikki puolueet ovat panostaneet yksinomaan hyvien ja mukavien asioiden jakelupuolelle. Jakopolitiikka-sana tuli suomen kieleen tästä kirjasta.

 

Tuolloin kaikki puolueet olivat jo enemmän taikka vähemmän osallistuneet rahanjakotalkoisiin tulopoliittisten ratkaisujen, tupojen, kautta, kuten kirjani Näin tehdään tuhopolitiikkaa oli kolme vuotta aiemmin kertonut. Kalevi Sorsan hallitus oli juuri lisännyt tupon kylkiäisenä yrittäjien työllistämisen taakkaa ja riskiä ns. työsuhdeturvalailla (Yrittäjä tulopolitiikan hukkaputkessa/www.kauko-kustannus.fi). Jokaisella tupokierroksella poliitikot lisäsivät taakkaa omilla ”vastaantuloillaan”. Yksikään puolue ei pyrkinyt vahvistamaan talouden pohjaa.

 

Näistä lähtökohdista ei puolueiden kevättodistuksissa juuri ollut kotona näyttämistä. Kansalaiset eivät ole niitä allekirjoituksellaan kuitanneet.

 

SDP 4+, keskusta 6, kokoomus 61/2, SKDL 5-, RKP 7, SMP 61/2, kristilliset 8

 

Viimeaikaisen politiikan ja vaalikeskustelun perusteella tilanne ei ole millään olennaisella tavalla muuttunut. Yksikään puolue ei ole edes vihjannut, että tupojen perintönä olevaa ja edelleen lisättyä sääntöryteikköä ryhdyttäisiin saneeraamaan. Muutamat heitot siihen suuntaan ovat jääneet varsin ylimalkaisiksi.

 

SDP 4+

 

Arvosana on pysynyt ennallaan, vaikka puolue on mm. ollut hallituksessa lisäämässä koulutusta, mutta se ei ole kantanut huolta sen rahoituksesta, eikä lisäkoulutus ole kovin järkevästi kohdennettu.

 

Yllä siteerattu puolueen talousgurun Seppo Lindblomin lausuma kertoo puolueen suhtautumisesta talouskasvuun. Varamanunakin tunnettu ”Limppu” oli moninkertainen ministeri ja toimi myös tulopoliittisena virkamiehenä mutta ei ponnisteluistaan huolimatta saanut kasvua kokonaan pysähtymään. Ei ole epäilystäkään, etteikö hän olisi toiminut puolueensa ideologian mukaisesti.

 

Rehellisyydessään Lindblomin lausunto kuuluu samaan sarjaan kuin Tarja Halosen tv:ssä Maarit Tastulan haastattelemana esittämä syytös, että yrittäjät rohmuavat rahaa ”yhteisestä kassasta”.

 

Nykyisin puolue on oppinut asettelemaan sanansa varovaisemmin, puheenjohtaja Sanna Marin on tässä erityisen taitava, mutta perusasetelma on edelleen sama kuin 40 vuotta sitten: He eivät tunnusta eivätkä tunne talouden dynamiikkaa eivätkä anna sille arvoa. Se on edelleen samassa jumissa kuin tuolloin: ”Se ei pysty näkemään talouden sisäistä dynamiikkaa, joka tietyn viipeen jälkeen juuri lisääntyvän kasvun kautta täyttää verokertymän pienentymisen.” Verokertymä on  sille pyhä ja kokoomuksen tarjoilemat veronkevennykset myrkkyä.

 

Puolueen viimeisimmät puheenjohtajat ja pääministerit Antti Rinne ja Sanna Marin ovat uhkailleet yrittäjiä lisäsäätelyllä ja uusilla sanktioilla, ja Marin on halunnut paluuta tupoihin.

 

Puolueen johdolla rakennettu ja keskentekoiseksi jäänyt sote oli rakennettu siten, etteivät yksityiset terveysfirmat pääse hyötymään siitä liikaa, Halosen opin mukaisesti rohmuamaan yhteisestä kassasta. Sille rakenteet ovat tärkeimmät, ei ihminen.

 

Marinin hallituksen taidonnäytteenä ja diplomityönä voidaan pitää sen perustamaa Yrittäjyyden neuvottelukuntaa, jonka avulla yrittäjät saatiin pidettyä hiljaisina poissa häiritsemästä vaalikeskusteluja, kuten tarkoitus olikin (Sosialistihallitus sosialisoi yrittäjien edunvalvonnan/ ekirja )

 

Ehdot seuraavalle vuosikymmenelle siirtymiselle ovat jääneet suorittamatta.

 

Suomen keskusta 6-

 

Keskusta hukkasi identiteettinsä Juha Sipilän yhteiskuntasopimus- ja kiky-seikkailuissa sekä pakkolakijumpassa ja lähti Sanna Marinin hallitukseen tekemättä tiliä menneestä. Siellä se jäi SDP:n ja vihreiden välissä niin pahaan puristukseen, että sen profiili kävi entistäkin hämärämmäksi, eikä loppuvaiheen pyristely auttanut.

 

Sen politiikasta on vaikea saada otetta, mutta se sai hallituksen toimista joka tapauksessa niin paljon painolastia itselleen, ettei se ei pystynyt irrottautumaan siitä vaalikeskusteluissakaan, joten arvosana putosi varovaisen arvion perusteella yllä esitetyn mukaisesti.

 

Kokoomus 7

 

Kokoomuksen pieni arvosanan nytkähdys ylöspäin tarkoittaa pikemminkin tunnustusta siitä, että se on edes yrittänyt kuin todellisista näytöistä. Tämä näkyy myös niistä kysymyksistä, jotka puheenjohtaja ja ilmeisesti tuleva pääministeri Petteri Orpo on tehnyt muille puolueille. Kysymyksistä ei näy minkäänlaista johtoajatusta tai visiota, vaan kaikki kysymykset ovat irrallisia ”työllisyystoimia” tai rakenneuudistuksia tai muita tyhjiä sanoja.

 

Nämä ovat suoraa jatkoa vaalikeskustelujen näköalattomuudelle. Erityisesti työmarkkinoiden uudistaminen ja yrittäjien ja yritysten toimintaedellytysten edistäminen ansaitsivat suuremman arvosanaparannuksen, jos niissä olisi konkretiaa, esimerkiksi, miten parannetaan yrittäjien motivaatiota palkata uusia työntekijöitä ja pienenetään siihen liittyvää riskiä. Tämäkään ei kiinnosta puolueita.

 

Kokoomus on ottanut jossakin määrin etäisyyttä siihen virkamieshahmoon, jota puolueen ideologinakin pidetty Pentti Poukka aikoinaan piti kirjoissaan puolueen  perushahmona, kun hänestä oli väärin, että yrittäjästä on tehty atlas, jonka kantamana maailma pyörii. Ehkäpä Kari Suomalaisen kypäräpäinen pappikin olisi jo vanhentunut.

 

Puolueella on nyt edessään näytön paikka.

 

Vasemmistoliitto 4 1/2

 

Perinneyhdistys Vasemmistoliiton puheenjohtajaa Li Anderssonia voidaan pitää Hertta Kuusisen manttelin perijänä. Niinpä hän puhuukin yhtä lennokkaasti mutta yhtä katteettomasti. Konkretia ja rahat puuttuvat. Perustajiin kuuluneet käsityöläisyrittäjät, suutarit ja räätälit, ovat pudonneet kyydistä, ja samalla ovat kasvun eväät käyneet entistä heikommiksi, vaikka puhuisi kuinka kauniisti koulutuksesta.

 

RKP 7-

 

Sanna Marinin hallituksessa RKP on marinoitunut entistäkin särmättömämmäksi. Se näyttäytyy positiivisena kaikkiin suuntiin, myös yrittäjiin päin, kunhan vain ruotsin kieli, Dragsvikin varuskunta ja Vaasan keskussairaala säilyvät. Näin ollen siltä on vaikea löytää voimaa myöskään uusiin talousavauksiin.

 

Perussuomalaiset 7 1/2

 

Perussuomalaiset on edeltäjäänsä SMP:tä selvemmin ottanut kantaa yrittämisen puolesta, mutta sillä on sama vaiva kuin muillakin puolueilla: konkretia puuttuu. Jos siitä tulee toinen hallituksen pääpuolue, sillä on kova paikka luupin alla. Suhtautuminen kulttuuriin kaipaa selvennystä.

 

Vihreät 6-

 

Vaikka vihreät mönkivätkin esiin Koijärven mudasta, he ovat irtaantuneet kauas maanpinnasta. Vihreä siirtymä on epäilemättä tärkeä asia ja tuo varmaankin talouteen lisäpotkua, kuten he kertovat, mutta siihen menee melkoisesti aikaa, josta olisi ensin selvittävä. He eivät elä reaalimaailmassa eivätkä reaaliajassa, vaan jossakin vielä varsin epävarmassa tulevaisuudessa. Mm. yrittäjyyden tämän päivän asiat eivät tuntuneet kiinnostavan heitä lainkaan. Myöskään äkkikäännökset ydinvoima tai Nato-asiassa eivät herätä luottamusta.

 

Myös eräät puolueen entiset puheenjohtajat, mm. Ville Niinistö ja Touko Aalto kertoivat lehtihaastattelussa, että nykyinen puoluejohto ei ole kiinnostunut kansalaisten arkipäivän asioista.

 

Kristillisdemokraatit 7-

 

Kun poliittista estradia hallitsi järjestelmiin uskova puolue ja taloutta voiton maksimointiin uskova wahlroosilainen ajattelu, olisi kristillisdemokraateille avautunut loistava markkinarako ihmislähtöiselle sanomalle. Onhan niin, että ”ei meillä lopulta ole muuta voimaa kuin ihmisissä itsessään piilevä luova voima”, kuten väitöskirjatutkija Liisa Björklund sanoo. Tämä voima jäi kuitenkin käyttämättä, niin kuin se jää käyttämättä politiikassa yleensäkin.

 

Kun EK ilmoitti markkinoivansa vientivetoista palkkamallia, olisi sopinut tarjota vaihtoehdoksi ihmisvetoista mallia, sillä palkan tehtävänä on palkita ihmisten työ sen arvonmukaisella tavalla eikä palvella ulkomaankauppaa. Vaikka he toivatkin mm. yrittäjyyttä esille, se jäi kuitenkin vaille konkretiaa. On tullut vähän takapakkia.

 

Liike nyt 8

 

Harry Harkimon perustama puolue teki ensiesiintymisensä, joka oli puolueelle melkoinen pettymys. Vain perustaja itse meni läpi. Sen kantava voima on nimenomaan yrittäjyys, jonka Harkimo muita useammin mainitsikin, mutta sen käytännön sisältö ja merkitys jäi kertomatta. Puolue on vielä pahasti raakile, ja iso kysymys on, jaksaako se ponnistaa seuraaviin vaaleihin saakka ja kehittää politiikkansa sisältöä.

 

 

Ei tarvita paljoakaan päättelykykyä todetakseen, että näillä eväillä Suomella tulee olemaan erittäin vaikeaa selvitä tulevaisuuden haasteista. Tärkein resurssi ei ole digitekniikka vaan inhimillinen energia, josta yrittäjyys on merkittävin. Sitä hyödynnetään varsin säästeliäästi, tai painetaan suorastaan jarrua. Surullinen osoitus tästä on sekin, että lähes kaikki keskustelijat puhuivat ihmisistä työvoimana, käyttötavarana, jopa työvoiman tuonnista ja käytöstä, kuin rahtitavarasta.

 

Silloisen yrittäjäjärjestön lähes 30 vuotta sitten asettaman työryhmän raportti jäi käytännössä hyllylle, mutta on tänään entistäkin ajankohtaisempi, kaipaa vain pientä päivitystä. Tämäkin kertoo omaa kieltään työmarkkinoittemme tilasta. Ne ovat jämähtäneet vuosikymmenien takaisiin asemiin.

 

J.K.

 

Otavan kustantamaa kirjaa ei valitettavasti ole saatavissa muualta kuin antikvariaateista, mutta aiheen jatkokäsittelyyn perustuvia kirjoja on useita: Onko maallamme malttia viisastua? (vastaus edellä), Totuuden viimeiset hetket, Kekäle Suomen puoluekuplassa, Hyvästit muumimaalle, Oi maamme -kirja, TäysOSuVa/ . Myös suoraan sähköpostitse