Kauko Parkkinen
Viimeisen sanan sankareilta ei ensimmäistäkään sanaa, kun pääministeri haikaili paluusta menneeseen maailmaan
22.4.2023
Ylen Olli Seuri uhoaa ruudussa päivästä toiseen, miten media seuraa vallankäyttäjien toimintaa ja sanoo viimeisen sanan, mutta kun Marin 10.4. räväytti uskontunnustuksensa menneeseen maailmaan pääministerin haastattelutunnin suorassa lähetyksessä, Seuri tai kukaan paikalla olleista kärkitoimittajista ei sanonut ensimmäistäkään sanaa. He menivät ihan sanattomiksi. Kukaan ei kysynyt, oliko pääministeri ihan tosissaan vai oliko kyseessä vähän myöhästynyt aprillipila. Se oli kaikkien mielestä politics as usual!
Asialle on luonnollinen selitys: Toimittajat itse elävät samassa menneessä maailmassa ja suojelevat sitä tiukasti Helsingin Sanomien johdolla. Yle peesaa kantapäillä ja muu media tulee laumana perässä. Tulopolitiikan osalta on jonkin verran omiakin kokemuksia.
Edesmennyt kauppatieteen tohtori Heikki Urmas esitti jo 1975 väitöskirjassaan niin kovia tosiasioita sopimuspolitiikasta, että Suomen Pankin silloinen pääjohtaja Mauno Koivisto aikoi mennä väitöstilaisuuteen kertomaan, että Urmas valehtelee, mutta johtajakollega Päiviö Hetemäki sanoi, että sinne et menne Suomen Pankkia häpäisemään. Väitöskirja pimitettiin.
Urmas aikoi jatkaa tutkimustaan Kauppakorkeakoulun professuu- ria varten, mutta sai niin vakavan murhauhkauksen, että luopui aikeestaan.
Sama uusiutui, kun Urmas 2010 julkaisi kirjansa Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät. Tämä ei ollut Urmakselle eikä kellekään suomalaista mediaa tuntevalle yllätys. Hän ennakoi jo kirjassaan, että ”on itsestään selvää, että "Suomen Pravda" antaa jälleen tuomionsa – ei yhteiskunnassa saa puhua asioista, jotka paljastavat valtaapitävien väärinpeluuta”.
Ainoa poikkeus valtamediassa oli MTV, jonka Studio 55:een Markku Veijalainen teki erinomaisen haastattelun. Historia toistui sikälikin, että Jukka Tarkka, jonka tunsin varsin epätarkaksi, väitti Iisalmen Sanomissa Urmasta valehtelijaksi. Kirja perustui ay-johtajien haastattelun lisäksi Keijo Liinamaan muistiinpanoihin ja haastatteluun. Ilmeisesti Urmaksen pahin ”rikos” oli, että hän kertoi Mauno Koiviston ja Kalevi Sorsan hankkeesta Suomen kytkemiseksi Kremliin, joka kaatui Neuvostoliiton mukana.
Saman ”Suomen Pravdan” vaientamistuomion koki sotatieteen tohtorin Markku Salomaan pari vuotta sitten ilmestynyt Tarza -kirja, joka kertoo Koiviston ja Sorsan puuhien lisäksi Tarja Halosen hellistä tunteista itäisen naapurien vallankäyttäjiä, ennen kaikkea Putinia kohtaan.
Mm. nämä kirjat ovat viime aikojen tapahtumien johdosta nousseet aivan uuteen arvoonsa, mutta nämä Ylen sananvapauden sankarit eivät ole tainneet sitä edes huomata. He elävät omassa itsetyytyväisyyttä huokuvassa kuplassaan. Se ei ole ihme, sillä suuna ja päänä hilluva Seuri on itsekin uutta tietoa torjuvan taistelun veteraaneja. Hänet palkittiin tiedonjulkistamispalkinnolla ja ”työelämäprofessorin” viralla. Olisiko syytä jakaa myös tiedonsulkeistamispalkinto?
Tulopolitiikassa sekä Hesarilla että Ylellä on kuulunut vakiovarus- teisiin omat ay-liikkeen nimikkotoimittajat, jotka ovat pitäneet huolen siitä, että kaikki hulvaton meno on selitetty parhain päin ja kaikki vaihtoehtoiset ajatukset torjutaan. Sen ”ansiot” hoitajien ahdinkoon on pidetty visusti piilossa. On paljon turvallisempaa jauhaa Nato-jäsenyyttä tuomatta esille mitään uutta.
