3.10.22

Marinin ajatuspajasta?

Tänään 3.10.22 on historiallinen päivä. Yrittäjillä ei ole enää huolen häivää, supernaisten superhallitus on päättänyt vihdoinkin panna heidän asiansa kuntoon. Tänään alkaa hallituksen asettaman yrittäjyyden neuvottelukunnan kolmivuotinen toimikausi. Sen tehtävänä on saada yrittäjien ääni kuuluville entistä paremmin.

Suomen yrittäjiä ei enää tarvita, se voi keskittyä kokonaan vaikkapa yrittäjäpäivien ja risteilyjen järjestelyyn.

Ehkä tilanne ei kuitenkaan ole aivan näin valoisa, ehkä kaikki ei menekään niin kuin Strömsössä, jospa todellisuus onkin aivan toinen. Historian opetus kertoo, että tällaisia neuvottelukuntia asetellaan aina silloin, kun poliitikot eivät halua tai pysty ratkaisemaan asiaa. Silloin se haudataan näyttävään työryhmään, neuvottelukuntaan, tms. Mitä varmempia halutaan olla, että asia makaa hiljaa haudassaan, sitä suurempi ryhmä pystytetään.

Jo Kekkonen aikoi 1975 nujertaa työttömyyden runnomalla ko- koon mahdollisimman arvovaltaisen joukon, kaikkien puolueiden hätätilahallituksen, jolla oli yksi ainoa tehtävä: panna työllisyys kuntoon. Sille tulikin hyvin pian hätä käteen, ja se sai mennä.

Presidentti Martti Ahtisaari puolestaan nimitti heti virkakautensa aluksi Matti Pekkasen johtaman työryhmän, jolla oli suurin piirtein sama tehtävä, erityisasiana työllisyys. Lopputulos ei olut yhtään parempi. Hesarin Risto Uimonen pelkisti sen hyvin kolumninsa otsikossa: Aikaansai aivokuoleman. Mutta Ahtisaari pääsi eroon työttömyyshuolista ja sai reissata huolettomana ympäri maailmaa.

Mutta aivokuolema jäi päälle ja levisi myös yrittäjäjärjestöön, erityisesti sen jälkeen, kun kokoomus ja kepu valtasivat sen, mukana myös muutama julki- ja salademari, mm. eduskunnan nykyinen hallintojohtaja Pertti Rauhio.

Sama kohtalo uhkaa kaikkia tällaisia toimi- yms. kuntia, myös nyt aloittavaa neuvottelukuntaa. Sielläkin on puolueilla omat uskottunsa. Mutta sillä päästään heti tuoreeltaan sujuvasti ratsasta- maan yli vaalien, ei tarvitse muuta kuin viitata arvovaltaiseen neuvottelukuntaan: Asia on siellä pohdittavana, ja kun tulosta syntyy, palataan asiaan. Ainakaan työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmässä ei siis tapahdu kolmeen vuoteen mitään kehitystä. Ei ainakaan parempaan suuntaan.

Neuvottelukunnassa kahden kerroksen väkeä

Neuvottelukunnan puheenjohtaja on kepulainen elinkeinoministeri Mika Lintilä ja jäseninä 13 yrittäjää ja kymmenen jäsentä valtionhallinnosta, yliopistoista ja kuntasektorilta. Yrittäjillä on siis enemmistö, joten he määräävät tahdin? Tosiasiassa tahdin määräävät puheenjohtaja sekä kaksi sihteeriä, jotka ovat työministeriön virkamiehiä. Jo he suodattavat ajatukset, jonka jälkeen ne joutuvat kymmenikön syyniin.

Tässä on vastakkain kaksi aivan eri maailmaa (pdf). Julkisen sektorin väellä ei ole mitään tietoa siitä suoritustasosta, jossa talous tehdään ja heidänkin palkkarahansa tuotetaan. He ovat yläpilven väkeä. ”Manalan” kauhuista he eivät ole kuulleetkaan. Mutta heidän painoarvonsa määräytyy ”Schumacherin säännön” mukaisesti: ”Puhujan arvovalta on suoraan verrannollinen välimatkaan, joka hänellä on tuotantoon.”

Tällaisissa toimikunnissa asioita aina käännetään ja väännetään, ja kun ne valmistuvat aikanaan valmiiksi vesitettyinä, ne joutuvat sen jälkeen poliitikkojen uuteen myllytykseen, eikä niistä jää paljoakaan jäljelle. Niistä on kaikki terä pois. Toimikunta ei tosiasiassa vahvista yrittäjien ääntä, kuten Lintilä sanoo, vaan suodattaa ja vesittää sen.

Sihteerit antavat jo tehtävän määrittelyssä näytteen taidostaan kirjoittaa hämärää virkemiesjargonia: ”Toimii neuvoa antavana elimenä yrittäjyyteen liittyvissä strategisissa kysymyksissä.” Se voi tarkoittaa mitä tahansa tai ei yhtään mitään.

Tämä on suoraa jatkumoa sille yrittäjien kuriinpano- ja riskitehtailun ketjulle, jolle pohjan loi 1970-luvun demarivetoinen keskitetty työmarkkinapolitiikka ja sen tehonyrkki kolmikanta, kuten kirja- ni Näin tehdään tuhopolitiikkaa kerto (). Silloinen Maalaisliitto toimi uskollisena tukena ja sai palkkioksi maataloustulon. Ketjuun mahtuu aimo annos yrittäjien suora- naista huijausta.

Varoitussignaali tulossa olevasta oli jo mainitun kymmenluvun alussa säädetty työehtosopimusten yleissitovuus. Varsinainen alkupotku oli kuitenkin 1980-luvun alussa säädetty ns. työsuhdeturvalaki, joka nosti laittomiksi tuomituista irtisanomista maksettavan korvauksen aivan uudelle tasolle. Pahimmat pelot sen vaikutuksista toteutuivat korkojen kera (: Yrittäjä tulopolitiikan hukkaputkessa 3. painos).”Laki ei koske lainkaan rehellistä yrittäjää”, sanoi oikeusministeri Christoffer Taxell yrittäjille Salossa.

Sen jälkeen lunta tuli tupaan tasaiseen tahtiin, ja järjestön johdon virheratkaisut seurasivat toisiaan: pekkaspäivät, kepun Kymen piirin puheenjohtajan Risto Heikkilän johdolla seikkailu kohti tupopöytää, lukuisista varoituksista piittaamatta – kun oli jo selvästi nähtävissä sen jääminen historiaan – tuki Juha Sipilän yhteiskuntasopimus-ufoilulle ja kikylle, kun järjestöllä olisi ollut tilaisuus lähteä lipunkantajaksi siihen johtamiskulttuurin muutokseen, jota Sipilä oli peräänkuuluttanut, mutta toimi täsmälleen päinvastoin (liite). Järjestön johto kätki tilaamansa Yrittäjäenergian vapauttamisen työryhmän raportin arkistonsa hyllyille.

Monet yrittäjät ovat sähkön hinnan kanssa sopineet henkilöstön kanssa siirtymisestä työskentelyyn halvan sähkön yöaikana. Yrittäjäjärjestö seuraa katseella ja valittaa julkisuudessa, kun ei paikallisesti voi sopia mistään.

Suurella työllä sai järjestön johto kuitenkin oivalluksen siitä, millaiseen hirttosilmukkaan ay-liike ja työnantajien Jyri Häkämies yritti saada yrittäjät kikyn kylkiäisenä esitetyllä paikallisen sopimisen säätelyllä. Se olisi tiennyt ammattiosaston tunkeutumista yrityksen sisälle, ja lain soveltamiskysymykset olisi käsitelty toverioikeudessa työtuomioistuimessa.

Häkämies ihmetteli vielä muistelmissaankin, että näin hieno tarjous ei kelvannut yrittäjille. Hän on tosin poliitikko, joka porvaripoliitikkojen tapaan ei paljoakaan ymmärrä työmarkkina-asioista ja oli kiky-neuvotteluissa täysin SAK:n Lauri Lylyn vietävissä.

Tuliko pyytämättä ja yllätyksenä?

Hallituskin näki viimein, millaiseen voimattomuuden tilaan yrittäjä- järjestö oli vajonnut ja miten helposti se oli vietävissä, joten se päätti panna sen liekanaruun. Se käytti markkinaraon hyväkseen. Valmistelu tehtiin varmuuden vuoksi salassa, että kukaan ei tällä kertaa päässyt varoittelemaan.

Projekti on niin pirullisen nerokas, että siihen eivät Mika Lintilän kyvyt riitä, vaan sen täytyy olla Sanna Marinin ajatuspajasta lähtöisin.

Mutta neuvottelukunnan syntyhistoria on selvitettävä. Tuliko se sittenkään niin pyytämättä ja yllätyksenä kuin näytti. On selvitettävä, pyysikö sittenkin joku. Pentikäisen osuus asiassa vaatii selvityksen. Onko ollut puuhamiehenä samaan tapaan kuin Mari Kiviniemen ja Juha Sipilän onnettomissa yhteiskuntasopimus- seikkailuissa. Tai ainakin näppinsä pelissä, kuten eläkeputkisuhmuroinnissa. Joka tapauksessa järjestön johto tiesi hankkeesta, koska puheenjohtaja on jäsenenä neuvottelukunnassa. Mutta jäsenille ei kerrottu.

Tämän jälkeen ei yrittäjistä ole enää harmia, neuvottelukunnan jäseninä olevat yrittäjät ovat siellä panttivankeina. On selvää, että kun yrittäjäjärjestön puheenjohtaja on jäsenenä, ei järjestö voi vetää linjaa, joka poikkeaa siitä, mikä on neuvottelukunnan linja. Eikä hänellä ole lainkaan kokemusta työmarkkinapolitiikasta, kuten ei järjestössä muillakaan. Ehkä neuvottelukunta tulee vielä antamaan tukensa Marinin haaveille paluusta keskitettyyn tulopolitiikkaan. Tällä operaatiolla heidät saa kuriin ja itselleen mielenrauhan.

Marinille oli kova paikka jakaa rahaa niin runsaskätisesti yrittäjille, jotka Tarja Halonen oli Maarit Tastulan haastattelussa leimannut yhteisestä kassasta syöviksi rohmuajiksi. Näin he saadaan ruotuun ja samalla tulee mielenrauha.

Jos he eroavat sieltä, he saavat kuulla, että saavat syyttää itseään, kun oli niin paljon hyvää tarjolla, kuten Häkämies vielä muistelmissaankin sanoi. Heille oli tehty tarjous, josta he eivät voi kieltäytyä.

1980-luvun alussa näytettiin myös. kuinka vaarallista yrittäjälle on, jos hän menestyy liian hyvin. Ilmajokelaisen insinöörin Seppo Hautalan Vise kaadettiin pääministeri Mauno Koiviston ja Ulf Sundqvistin johdolla. Hän oli selvästikin rohmunnut liikaa yhtei- sestä kassastaan työllistäessään itse 1200 työntekijää ja alihankkijoiden kautta toisen mokoman ( Laillinen murha – Visen nousu ja tuho).

Neuvottelukunta voisi heti alkajaisiksi antaa hallitukselle neuvon, että se korvaisi Hautalan perheelle vallanpitäjien aiheuttaman vahingon. Näin se voisi osoittaa ymmärtävänsä yrittäjän asiaa.

Oma mielenkiintonsa on sillä, että media ei korvaansa lotkaut- tanut asialle, ei edes Kauppalehti. Edes pienen Suomen suuret kolumnistit eivät kohdistaneet haukan katsettaan asiaan. Vallan vahtikoirana itseään mainostava media nukkui sikeää unta. Myöskään Visen konkurssin 40-vuotispäivä ei herättänyt mielenkiintoa muussa mediassa kuin Ilmajoki-lehdessä.

Voi vain kuvitella, miten varsinkin iltapäivälehdet olisivat repineet erikoisnumeroita, jos kyseessä olisi ollut joku pop-tähti. Tosin se ei voisi olla mahdollista, koska poppareita ja muita bilettäjiä vallan- pitäjät eivät kohtele näin.

Kaappaus oli myös taitavasti ajoitettu, kaikkien mielenkiinto on kohdistunut Putinin operaatioihin ja muihin kriiseihin. Hallituksen periaatepäätös on tehty viime huhtikuussa, samoihin aikoihin kuin Putin hyökkäsi Ukrainaan. Kaikessa hiljaisuudessa.