16.2.21

 

Helsingin Sanomat julkaisi 14.2. mielenkiintoisen artikkelin pääministeri Sanna Marinin uudesta taktiikasta. Siinä Marko Junkkari kertoo, että Marin oli ”järjestelmällisesi” tavannut puolen vuoden aikana suuryritysten toimitusjohtajia ja järjestöjohtajia. Tapaamisia on ollut yli 20, mukana mm. Suomen Yrittäjät.

Melkoinen määrä yritysjohtomme kermaa oli ollut pääministerin marinoitavana, kukin vuorollaan.

 

Ei tarvita paljoakaan yhteenlaskutaitoa, kun voi päätellä, että samalla sovittiin myös Eläkeputki -joulunäytelmän koreografia ja se diili, joka sai yrittäjäjärjestön toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen ja työmarkkinajohtajan Janne Makkulan etukäteen mainostamaan, miten kovasti järjestö putken poistamista toivoo, vaikka yrittäjät pitävätkin sitä tärkeänä ja vaikka se lisää töllistämisen riskiä ja kustannuksia. Mutta niitä ei nyt lasketa, kun kyseessä on ”tämän hallituksen ensimmäinen todellinen työelämäreformi”. Nyt lasketaan vain hallituksen haaveilemat työlliset.

 

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että Marin kavereeraa suuryritysten kanssa. Se juontaa juurensa jo vuoden 1892 Saksan sosialidemokraattien vaaliohjelmasta, josta ydinosa otettiin lähes sellaisenaan demarien periaateohjelmaan. Sen mukaan pientuotannon ja pienviljelyn alasajo oli väistämätön, mutta sosialidemokraatit

ovat ainoat, jotka voivat tarjota heille turvallisen siirron suuryrityksiin.

 

Paavo Lipposen sanoin ”sosialidemokraattinen projekti” EU on jo saattohoitanut pienviljelijät, mutta yrittäjät rimpuilevat vielä. Muutkin suuryritykset kuin UPM tosin karkaavat työpaikkoineen rajojen taakse, mutta ne ovat Marinin ainoa toivo, joten jotakin on yritettävä.

 

Yrittäjät ovat edelleen demareille uhka, jota Marinin temput eivät varmasti muuksi muuta, olkoon Pentikäinen kuinka mielin kielin tahansa hänen edessään (www.kaukoparkkinen. com 1.10.21: Marin paljastaa karvansa änkyrädemarina). Yhtään ”oikeaa” yrittäjää ei hänen listallaan olekaan.

 

Suurten yritysten osalta historia toistaa itseään, tavallaan päin- vastaisessa järjestyksessä. 1970-luvun laman syövereissä ”Koneen ruhtinas” Pekka Herlin sanoi Metalliteollisuuden työnantajaliiton puhemiehistön lounaalla 1977, että nyt ei auta muu kuin liittoutuminen demarien kanssa. Wärtsilän Stor Stolpen, Rauma Repolan Väinö Lassilan ja Fiskarsin Göran J. Ehrnroothin suut loksahtivat auki. ”Eihän se ole mahdollista”, tointui Stolpe ensimmäisenä tokaisemaan. ”Ei ole muuta mahdollisuutta”, vastasi Herlin. Hänellä oli myös suora yhteys Kekkoseen.

 

Suomalaisen konsensuksen syntysanat oli lausuttu. Sovittiin aluksi tapaamisista Metallityöväen Liiton puheenjohtajan Sulo Penttilän kansa, joka kytki mukaan Paul Paavelan. Tämä laati askelmerkit syksyn Korpilampi -seminaaria varten, ja Suomalaisen konsensuksen perusta oli Jorma Reiniä siteeraten betoniin valettu.

 

Siihen eivät kuuluneet yrittäjät, eivätkä kuulu edelleenkään. Konsensuksen hinta on aina revitty heidän selkänahastaan. Mutta yrittäjät ovat sitkeitä ja hyväuskoisia.